Skip to content

Kännykän kehitys

Matkapuhelimet ovat yleistyneet huomattavasti 2000-luvulle tultaessa. Jo 1990-luvulla monessa perheessä oli vähintään yksi kännykkä, mutta nykyään sellainen löytyy jo pieniltä lapsilta. Kännykät ovat kehittyneet huomattavasti. Nykyään puhutaankin älypuhelimista, sillä kännyköistä löytyy monenlaisia ominaisuuksia. Niihin voi myös ladata sovelluksia aina askelmittarista maailmankarttaan.Mitä monimutkaisemmaksi teknologia menee, sitä hankalampia vikoja laitteisiin voi tulla. Moni käyttäjä on huomannut tämän älypuhelinten kohdalla. Monesti puhelin saattaa rikkoutua äkillisesti, mutta toki puhelimen rikkoutuminen voi tapahtua myös hitaasti ajan kuluessa. Asialle voi kuitenkin tehdä jotakin. Kun huomaa puhelimen käyttäytyvän omituisesti, on hyvä miettiä, mikä siinä voi olla vikana. Jos olet kiinnostunut, lue lisää puhelimen vian etsimisestä.

Älypuhelinten yleisimmät viat

Kaikista yleisimpiä ongelmia matkapuhelinten kanssa ovat lataukseen liittyvät ongelmat. Akku ei välttämättä lataa ollenkaan. Tällöin vika on puhelimen sijaan monesti laturissa. Vaikka näkyvää vikaa ei katsoessa havaitsisikaan, voivat esimerkiksi kaapelin piuhat johdon sisällä olla rikki. Parhaimmassa tapauksessa pelkästään uuden laturin ostaminen voi auttaa. Jos vika ei kuitenkaan ole laturissa, on hyvä kääntää katseensa puhelimen akkuun tai latauskaapelin paikkaan. Siellä voi olla kosketushäiriö, joka estää latauksen. Älypuhelinten näyttöjen kohdalla on ollut paljon ongelmia. Jos näytössä on pienikin särö, voi se estää kontaktin saamisen. Tällöin puhelin ei välttämättä vastaa näytön koskettamiseen. Tähän ongelmaan auttaa yksinkertaisesti puhelimen näytön vaihtaminen, joka onnistuu ammattilaisen avulla.

Korjaa puhelin kotona

Kalliiden älypuhelinten korjaamisesta on tullut hyvin suotuisa bisnes monelle huoltoliikkeelle. Aina ei kuitenkaan kannata suunnata huoltoliikkeeseen välittömästi, vaan älypuhelimen hankalampiakin ongelmia voi yrittää korjata itsenäisesti. Nykyään on olemassa monia sovelluksia, joiden avulla hankalien vikojen korjaaminen onnistuu hyvin. Yksi tällaisista sovelluksista on iFixit. Se tarjoaa ohjeita niin puhelimen purkamiseen kuin kokoamiseen. Tällaisten sovellusten avulla pystyy säästämään paljon rahaa, sillä huoltoliikkeessä korjaaminen tulee äkkiä kalliiksi. Joidenkin älypuhelinten kohdalla myös näytön vaihtaminen onnistuu kotona. Esimerkiksi Samsungin puhelinten näytöt on valmistettu siten, että näytön lasi ei ole kiinni lcd-paneelissa. On järkevämpää yrittää korjata puhelin ensin kotona ja jos se ei onnistu, suunnata huoltoliikkeeseen vasta sitten.