Skip to content

Katerina Malasidou – tanssijasta pokeriammattilaiseksi

Katerina Malasidou on 30-vuotias Ateenasta kotoisin oleva pokeriammattilainen. Katerina tunnetaan erityisesti nopeatempoisissa sit-and-go turnauspiireissä, joissa hän onkin pelottava vastus. Pienen pöydän äärimmäisen nopeatempoiset miniturnaukset vaativat täysin erilaisen pelistrategian, verrattuna perinteisiin pokeriturnauksiin. Kun perinteisissä turnauksissa maltti on valttia, sit-and-go turnauksissa pärjäävät vain aggressiiviseen peliin kykenevät pelaajat, sillä aikaa ei ole hukattavaksi panosten noustessa muutaman minuutin välein. Sit-and-go turnauksia pelataan usein normaalia pienemmissä pöydissä, esimerkiksi kuuden pelaajan kesken, mkä tekee peleistä vielä entistänopeatempoisempia.

Katerina Malasidou on poikkeuksellinen pokerinpelaaja, sillä pokeriin harvemmin siirrytään akateemisen uran kautta, varsinkaan jos taustaa ei ole matematiikan puolelta. Vaikka Katerina onkin ollut aina kiinnostunut peleistä, on hän ennen pokeria pelannut lähinnä lauta- ja tietokonepelejä, joten taustansa puolesta hän on ehdoton poikkeus pokeripöydissä. Oli miten oli, Katerinan saavutuksen puhuvat puolestaan ja kriitikot hiljenevät äkkiä, kun ruvetaan tarkastelemaan Katerinan lyhyen pokeriuran saavutuksia, joihin kuuluvat mm. uskomattomat 170 000 pelattua sit-and-go turnausta! Ateenasta lähtöisin oleva Katerina asuu nykyisin Portugalin Lissabonissa poikaystävänsä kanssa, joka myös pelaa pokeria ammatikseen.

Ennen pokeria

Katerina on nuoresta iästään huolimatta ollut monessa mukana ja ei ole ollenkaan liioittelua kutsua nuorta kreikkalaista monilahjakkuudeksi. Ennen pelaamista, Katerina valmistui Ateenan yliopistosta, erikoistuen ranskan kieleen ja kulttuuriin. Valmistumisen jälkeen Katerina toimi Ateenassa ranskan kielen opettajana kahden vuoden ajan. Katerina kuitenkin joutui lopettamaan työnsä kielten opettajana, sillä hän päätti muuttaa poikaystävänsä kanssa Portugalin Lissaboniin, Katerinan poikaystävän kotikaupunkiin. Katerina ei onnistunut löytämään koulutustaan vastaavaa työtä Lissabonista ja päätyi työskentelemään suuryrityksen talousosastolla. Katerina keskittyi työskentelyn ohella opiskelemaan portugalin kieltä, sillä kielten opiskelu on asia, joka on aina ollut lähellä Katerinan sydäntä.katerina_malasidou_tips_8mar16-thumb-453x302-286097Ennen pokeriuraa Katerinalla oli kokemusta korttipeleistä, mutta ei kuitenkaan millään lailla perinteisellä tapaa. Katerina kilpaili aktiivisesti neljän vuoden ajan Magic: The Gathering korttipelissä. Kyseessä on huippusuosittu pelisarja, jossa yhdistyvät kortti- ja roolipelaamisen parhaat puolet. Katerina osallistui useisiin Magic: The Gathering turnauksiin, joiden lisäksi hän pelasi aktiivisesti myös lauta- sekä tietokonepelejä.Eivätkä Katerinan lahjat lopu pelipöytiin, sillä Katerina on myös intohimoinen modernin tanssin ystävä. Liikuntaharrastus on erinomainen tapa rentoutua ja purkaa pelipöydistä kertyvää stressiä, tässä tapauksessa Katerina ei ole poikkeus, sillä useilla pokerinpelaajilla on urheilutaustaa. Ja sama toimii myös toisinpäin, usein myös huippu-urheilijat päätyvät pelaamaan pokeria korkealla tasolla. Nämä kaksi hyvin erilaista aktiviteettia tuntuvat tukevan toisiaan. Tunnettuja pokeria pelaavia urheilijoita ovat mm. Nico Rosberg ja Cristiano Ronaldo. Syitä pokerin suosioon ammattiurheilijoiden keskuudessa on spekuloitu useissa artikkeleissa. Englantilainen The Week- lehti tiivistää pokerin olevan taitopeli, joka stimuloi urheilijoiden erittäin kovaa kilpailuviettiä. Urheilijoilla on jatkuva tarve kehittyä ja ylittää itsenä lajissa kuin lajissa.

Pokeriura

30-vuotias kreikkalainen jatkoi elämäänsä Portugalissa, jossa asuessaan hän tutustui pokeriin poikaystävänsä kautta. Katerinan poikaystävä on myös menestynyt ja sponsoroitu pokerinpelaaja, joka opetti pokerin perusteet ja erilaiset strategiat Katerinalle ja sai hänet todella innostumaan pelistä. Katerina aloitti pokeriharrastuksensa vuonna 2010 lähinnä leikkimielellä, mutta alkoi todella panostaa peliin vuonna 2012. Poikaystävänsä kannustamana Katerina päätyi lopettamaan päivätyönsä ja keskittyi täysin pokeriin aloittaen uransa pokeriammattilaisena.Katerina Malasidou-thumb-450x300-221416Kuten mainittu, Katerina on erikoistunut nopeisiin, sit-and-go pokeriturnauksiin. Sit-and-go turnaukset ovat yhden pöydän nopeasti kehittyviä turnauksia, jotka yleensä kestävät alle 30 minuuttia. Turnauksissa panokset nousevat nopeasti, pakottaen pelaajat tekemään nopeita ja radikaaleja päätöksiä. Peleissä pärjäävät vain aggressiiviset pelaajat, sillä panosten noustessa nopeasti ei ole aikaa pelata varman päälle ja seurata tilannetta. Jos turnauksessa haluaa pärjätä, on pelimerkkejä pakko haalia nopeasti.Katerina on pelannut uskomattoman määrän sit-and-go turnauksia pokeriuransa aikana, jonka hän aloitti todenteolla vuonna niinkin vähän aika siiten kuin vuonna 2012. Tämä hurja saavutus on tuonut maineen lisäksi Katerinalle myös suuria sponsoreita ja Katerinan PokerStars tiimiin liittymisestä uutisoi mm. Cardking.Katerina on myös tunnettu aktiivisena bloggaajana muiden harrastuksiensa, kuten tanssin, ohella. Katerina onkin hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, hän päivittää Twitteriään jatkuvalla syötöllä ja päivittäisen bloggaamisen lisäksi. Katerina on esimerkki uuden sukupolven pelaajasta, joka ymmärtää sosiaalisen median merkityksen itsensä esille tuomisessa ja markkinoinnissa.