Skip to content

Kuinka valita musiikki tanssikilpailuun

Väpättääkö tanssijalka lauantai-iltaisin? Heitätkö eeppisiä muuveja omassa olohuoneessa toivoen, että jonakin päivänä koko maailma saa nähdä uuden Michael Jacksonin uudelleensyntymisen? Jos vastasit kyllä, nyt sinun on aika suunnitella oma tanssikilpailusi!Mistä sinun pitäisi aloittaa? Tilat löytyvät helposti viikonlopun yöstä, mutta kuinka menetellä musiikin kanssa? Kaikki tanssikappaleet sovi eivät kilpailuihin, vaikka niitä loppuun radiokanavilla päivästä toiseen soitetaankin.Tässä muutama tärkeä muistutus tanssikilpailujen järjestämistä miettiville tahoille:

  1. Sopiiko kappale eri sukupolville? Nimittäin Nicky Minajin ”Anaconda” kappale tuskin saa 40-vuotiaita neitejä tanssituulelle, jos samaan aikaan alle 20-vuotiaat ”twerkkaavat” kuin puput keväällä. Valitse siis kappaleet, jotka mahdollisimman moni tunnistaa iästä riippumatta.
  2. Samalla kannattaa pitää mielessä, että jo loppuun soitetut kappaleet eivät nostata tunnelmaa edes kaikista matalimpiin yökerho lamppuihin. Esimerkiksi Bee Gees-yhtyeen ”Stayin Alive” saattaa hyvin olla mahtava klassikko, mutta toisaalta me olemme kaikki nähneet John Travoltaa kopioivat suomalaismiehet alkoholin vaikutuksen alaisina. Ei mitenkään kaunis näky…
  3. Yritä välttää sen hetken hittikappaleita. Kuten jo sanottu, muut osallistujat ovat todennäköisesti jo valinneet kuumimmat hitit omiin kilpailuihinsa, joten parasta on olla luova ja erilainen.
  4. Ja lopulta muista, että Children of Bodomin kappaleet tuskin lämmittävät kenenkään tanssijalkaa Tuska-festivaalin pitkätukkafaneja lukuun ottamatta.

Ja lopulta, Michael Jacksonin kopioiminen kannattaa jättää pois. Ole luova ja omaperäinen, niin saavutuksesi huomataan!